Katja Sauvola

Katjasta

Olen poliittisen historian opiskelija ja tänä syksynä valmistun valtiotieteiden kandidaatiksi. Opiskelutahti on ollut verkkaista, koska elämään on mahtunut paljon muutakin opettavaista. Koko opiskeluaikaani kuuluu olennaisesti järjestötoiminta. Opiskelun alkuvuodet toimin opiskelujen ohessa ainejärjestössäni ja tiedekuntajärjestössäni ja koin toiminnan niin mukavaksi, että halusin osallistua kaikkeen ja tehdä kaiken sata lasissa.

miekkari-008.jpg

Olen työskennellyt ylioppilaskunnassa luottamustoimessa ja työntekijänä kolme ja puoli vuotta. Vuodet 2005 ja 2006 toimin Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) hallituksessa ensin kansainvälisistä, tasa-arvo- ja ympäristöasioista sekä kehitysyhteistyöstä vastaavana varapuheenjohtajana ja jälkimäisenä vuonna hallituksen puheenjohtajana. Vuonna 2007 olin Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) varapuheenjohtaja ja elin mielettömän vaiherikkaan kevään yrittäessämme takoa järkeä eduskuntavaaliehdokkaiden ja hallituspuolueiden päähän maksuttomasta koulutuksesta ja opintorahan korottamisen tärkeydestä. Elämässä hävitään ja voitetaan ja opiskelijoiden 15 vuoden työn tuloksena opintoraha nousi, mutta maksulliselle koulutukselle avattiin suomalaisessa korkeakoulutuksessa ensimmäistä kertaa portit.

Vuodet ylioppilasliikkeessä ovat tiedollisesti ja taidollisesti kasvattaneet minua valtavasti. Olen ylpeä niin tämän päivän opiskelijaliikkeestä kuin sen varhaisista vuosista. Opiskelijaliikkeen ansiosta mm. uusi suomalainen tasa-arvopolitiikka lähti liikkeelle 60-luvulla. Parasta antia opiskelijatoiminnasta ovat kuitenkin lukuisat upeat ihmiset ja ystävät, jotka ovat tulleet elämääni. SYL-vuoden jälkeen kaipasin takaisin Turkuun ja aloitin viime joulukuussa täysipäiväisessä toimessa ylioppilaskunnan pääsihteerinä. Olen reilut yhdeksän kuukautta toiminut mielenkiintoisessa, opettavaisessa tehtävässä vastaten ylioppilaskunnan hallinnosta ja työyhteisömme esimiestehtävistä.

Rakastan lukemista ja kirjoja, teatteria, elokuvia, matkustamista ja maailmannäkemistä. Minulle kaikki kaikessa ovat ystäväni ja rakkaani. Pidän uimahalleista ja kävelyistä iPodin tahtiin. Maailman parasta ruokaa on sushi. Haluaisin koiran. Elämä ei olisi elämää ilman huumoria tai ystäviä. Niitä en vaihtaisi koskaan mihinkään. Pidän kaupungeista, kirpputoreista, kapakoissa istumisesta ystävien kanssa, museoista ja hyvistä keikoista. Nauran loputtomasti Studio Julmahuvin ja Ponille kyytiä -sarjan huumorille. Teen useasti kirjoitusvirheitä, olen välillä vaikeatajuisen sarkastinen, heitän liian rohkeita vitsejä ja lipsun elämään usein liian kiireistä elämää. Asioiden ja papereiden pitää olla järjestyksessä, mutta muuten nipottaminen on turhanpäiväistä. Olen itsepäinen ja päämäärätietoinen, mutta nautin enemmän konsensus kuin konfliktitilanteista. Ihmistä, joka kuvailisi minua sympaattiseksi, voisin pussata.

 spa50611.jpg

 

Katja Sauvola on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu